kumppanuus-start

Hyvät tekijät takaavat parhaan lopputuloksen

Työntekijöidensä omistama Remod perustettiin 2014. Kasvu oli alkuun rauhallista, sillä lähdimme opettelemaan lähes nollasta miten yritystä ajetaan ja kaikki päätettiin tehdä myös omalla rahalla. Oppirahat on kuitenkin maksettu, ja olemme huomanneet, että se mitä haluamme tehdä ja missä olemme hyviä kohtaa myös asiakkaidemme tarpeen.

Alkujaan toiminimestä kasvoi nopeasti yhtiöksi pieni ystävysten joukko, joka uskoi että tekemällä asiat oikein yhdessä saadaan aikaan parempia lopputuloksia. Remod on kasvanut matkalla paljon, mutta tekemistämme ohjaa yhä sama ajatus. Meidän tavoitteemme on tehdä asioita yhdessä aina mahdollisimman hyvin - sekä toistemme että yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.

Tapamme tehdä on johtanut meidät usein myös vaikeiden kysymysten ja ongelmien äärelle, mutta nimenomaan tämä uusien ja erilaisten ratkaisujen ja haasteiden kanssa painiminen on se, mistä me Remodilla eniten innostumme. Pyrimme myös löytämään aina uudenlaisia näkökulmia ja tapoja tehdä asioita entistä paremmin. Remodin tapaan toimia tuleekin usein mausteeksi vähintään ripaus luovaa hulluutta ja uskallusta kokeilla.

Remodilaiset ovat hyvää seuraa, ja Oulun toimistolla riittääkin vilinää pitkin viikkoa. Meillä on toimipiste myös Helsingissä MOW:in yhteisön jäsenenä. Keväällä 2024 avasimme toimiston Tampereen Crazy Townin tiloissa.

Remod numeroina

2014

perustettu yritys

26

remodilaista

1,9 milj

liikevaihto vuonna 2023

20%

kasvu vuonna 2023

Remodilaiset

Aleksi Backman

Aleksi Backman

Curious Crafter

Antti Jaakkola

Antti Jaakkola

Sysops Maestro

Ari Karhunen

Ari Karhunen

Information Technology Fellow

Erkka Jouste

Erkka Jouste

Business Management Grinder

Jani Huhtala

Jani Huhtala

Multimodal Problem Solver

Jarkko Laava

Jarkko Laava

Friendly Helper Demon

Jasmin Hulkko

Jasmin Hulkko

Future Innovator

Jenna Furtenbach

Jenna Furtenbach

Maister of Clouds

Jon Ekberg

Jon Ekberg

Knowledge Flow Expert

Joni Tähtinen

Joni Tähtinen

Mean Lean Debugging Machine

Juho Juopperi

Juho Juopperi

Technology Guru

Jukka Rasi

Jukka Rasi

Next Gen Devops

Mikko Luokkanen

Mikko Luokkanen

Chief Systems Operator

Mikko Rytilahti

Mikko Rytilahti

Admin Extraordinaire

Mira Ojamo

Mira Ojamo

Scripting Sorceress

Risto Salminen

Risto Salminen

Open Source Evangelist

Sanna Hautala

Sanna Hautala

Artificer of Stories

Tanja Kulotie

Tanja Kulotie

Adaptive Administrator

Teemu Huhtala

Teemu Huhtala

Definitive Product Owner

Tomi Alatalo

Tomi Alatalo

Leveling Sysadmin

Tuomas Siltala

Tuomas Siltala

Business Excellence Developer

Tuukka Kivilahti

Tuukka Kivilahti

Shepherd of Software

Veli-Matti Leppänen

Veli-Matti Leppänen

Specialist Systems Operator

Viima Veteläinen

Viima Veteläinen

Fearless Problemsolver

Ville Jussila

Ville Jussila

Toimitusjohtaja, Master of Cyber

Ville Palatsi

Ville Palatsi

Solutions High Priest

Hallituksen jäsenet

Vuonna 2024 kautensa aloittaneessa hallituksessa toimivat myös Jasmin Hulkko ja Ville Palatsi sekä varajäsenenä Jani Huhtala.

Kari Ålander

Kari Ålander

Hallituksen puheenjohtaja

Kari Ålander on kokenut yritysjohtaja ja johdon konsultti. Hän on johtanut useita menestyksekkäitä konsultointi-, koulutus- ja kehitysprojekteja. Kari on työskennellyt useaan otteeseen yrittäjänä, toimitusjohtajana mainostoimistossa ja konsulttitoimistossa sekä johtajana.

Karin ydinosaamista ovat strategiahankkeet, -projektit ja -prosessit, organisaatioiden kehittäminen: rakenteiden ja prosessien suunnittelu, kehittäminen ja muutokset, johtoryhmätyöskentely, sen rakenteellinen ja prosessuaalinen kehittäminen sekä kansainväliset kehitys-, koulutus ja konsultointiprojektit.
Pauli Waroma

Pauli Waroma

Hallituksen jäsen

Pitkän linjan markkinoinnin, brändinrakennuksen ja muutosjohtamisen ammattilainen Pauli Waroma toimii tällä hetkellä Lääkärikeskus Aavan sekä lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätin markkinointi- ja viestintäjohtajana. Waroma on ansioitunut muutosjohtaja, joka on aiemmin vastannut Pihlajalinnan markkinoinnista, brändistä ja asiakaskokemuksesta sekä perustanut ja johtanut markkinointitoimisto Sherpaa.

“Remod kasvaa ja kerää hyvää asiakaspalautetta sekä henkilöstöpalautetta. Se on loistava ponnahduslauta tulevalle. Uskon, että palveluita voi kuitenkin vielä kaupallistaa ja tuotteistaa entistä paremmin. Kun oma brändi saadaan parempaan kuntoon ja tekemisen portfolio selkeämmäksi on asiakkailla entistä helpompaa ostaa palveluita ja yrityksen piiriin löytävät oikeat ihmiset. Tässä uskon voivani auttaa.”

 

Pekka Usva

Pekka Usva

Hallituksen jäsen

Liikkeenjohdon syväosaaja ja kasvun rakentaja Pekka Usva tuo Remodille vankan kokemuksensa pk-yritysten kehittämisestä. Usvalla on laaja tausta B2B-SaaS-puolen ohjelmisto- ja palveluliiketoiminnasta F-Securelta, jossa hän on toiminut aina tuotekehityksestä liiketoiminnan johtoryhmävastuisiin. Hänen asiantuntemuksensa ja aktiivinen roolinsa hallitustyöskentelyssä – muun muassa VividWorksin hallituksen puheenjohtana ja useiden yritysten hallituksen toiminnassa – tuovat arvokasta kokemusta Remodin hallitukseen.

"Remodissa yhtiönä yhdistyvät raudanluja asiantuntijuus tinkimättömyyteen palvella vaativia asiakkaita ensiluokkaisesti. On todella innostavaa päästä osaksi Remodin tiimiä."

 

remod-example-image

Eiköhän valloiteta vuori yhdessä?

Haluatko tietää meistä lisää?

Ota yhteyttä